Etusivu Reittikartta Galleria Tuotteet

27. 10. 2015

Kirkenäsiin johtava E6 tie kulki reippaasti merenpinnan yläpuolella. Pohjoisesta vuonon yli puhaltava aamuinen merituuli osui tien pientareella trailerilla lepäävän kehtoni kylkeen, aiheuttaen pientä huminaa, joka lopulta sai minut hereille. Olin kuitenkin saanut nukuttua yöni hyvin, eikä vilukaan päässyt yllättämään. Aamun rituaalit hoidettuani vekslasin menopelini baanalle ja avasin radion. Ajattelin ,että jos kuuntelen matkalla musiikkia, niin en ehkä niin paljon huomaa kaivata kahvia. Traileria hinaten ajoaika määränpäähäni Kirkkoniemeen lienee parin tunnin verran, ja sen aikaa on pärjättävä ilman aamuun kuuluvaa dopingia.

Jäämeren satumaista tunnelmaa fiilistellessä, klassisen musiikin siivittämänä, matka sujuikin joutuisasti. Kirkolle saapuessani oltiin vielä reilusti aamupäivän puolella, mutta kaupunki näytti yllättävän hiljaiselta. Tunnelma oli samankaltainen kuin usein Loviisassa varhaisena kesäaamuna. Vain pohjoisen tuulen humina rikkoi hiljaisuuden. Kaduilla en nähnyt ainuttakaan ihmistä. Nythän oli sunnuntai aamupäivä ja kaikki putiikitkin olivat vielä kiinni. Aloin jo epäillä, että on jokin erityinen juhlapäivä. Aamukahvi ja auton tankkaus olivat ensimmäiset tavoitteeni. Sitten olisi löydettävä venesatama. Vasta puolisen tuntia risteilyohjustani kaduilla hinattuani, löysin auki olevan huoltamon.

Ison kahvimukin nautittuani kyselin myyjättäreltä ajo-ohjetta venesatamaan. Hän antoikin hyvin perusteellisen ja pitkän selostuksen, jota koetin muutaman korttelin verran noudattaa, kunnes huomasin muistini tyhjentyneen. Miltei vaiston varassa hortoilin vielä muutaman korttelin, kunnes yllättäen huomasin marketin, jonka oppaani oli maininnut olevan selvä maamerkki satamasta.

Voimakas merituuli ei ollut juurikaan heikentynyt, eikä satamassakaan näkynyt minun ja lokkien lisäksi muuta elämää. Itsestään selvää oli se, että tämä veneretki tulee taas vaihteeksi olemaan pelkkä soutulenkki. Sekin kuin pakkopullana. Noin varttitunnin soutelu kävi tälläkertaa voimille tavallista enemmän, ja paluu trailerille oli jo tuskien taival. Jouduin kiinnittämään veneen kyljen pitkällä köydellä luiskasta viitisen metriä tuulen puolella olevaan laituriin. Kun sitten vaivoin sain soudettua 650-kiloisen ruuheni keulan trailerille ja kiinnitettyä vinssiliinan nokkahelaan, oli jo valokuvan vuoro.

Pulssini hiukan hellitettyä aloin kelata alustani trailerille. Ensimmäiset pari metriä homma eteni jokseenkin normaalisti, mutta sitten tuli stoppi. Kävin vähän virittämässä veneen kyljen ja laiturin välistä apuköyttä ja tein sitten uuden yrityksen vinssillä. Vene eteni nyt noin puoli metriä ja jämähti siihen. Tätä kikkailua jatkui noin puoli tuntia ja kun noin puolet veneestä oli trailerilla niin sitten tuli stoppi. Yritin vielä kuormaliinojen avulla kiskoa alustani ylöspäin, mutta eihän siitäkään ollut apua. Satamassa ei edelleenkään näkynyt muita ihmisiä ja mietin jo, että mihinkähän kannattais soittaa avun saamiseksi.

Aikani siinä päätäni käännellessä huomasin sattumalta suuntaani lähestyvän komean Landcruiserin, ja aloin innokkaasti huitoa käsilläni sitä luokseni. Auto pysähtyi kohdalleni ja ulos astui arvokkaan näköinen norjalainen herrasmies. Kerroin hänelle huoleni ja kysyin olisiko hänellä keinoja auttaa pulassa olevaa turistia. Hän sanoi olevansa entinen "monissa liemissä keitetty" sukeltaja ja aina valmis auttamaan. Yhdessä sitten yritimme vielä vetää paattia sekä kuormaliinoilla, että trailerin vinssillä ylöspäin.

Varttitunnin aherrettuamme Lullaby oli edennyt noin puoli metriä ja sitten kuului kova pamaus. Vinssipukkiin Sotkamossa hitsattu lisätuki irtosi saumastaan. Vinssin liina löystyi samalla sen verran, että sen voi irroittaa veneen nokasta. Veneen paino oli kuitenkin jo pääosin trailerin päällä ja se oli vielä kuormaliinoilla kiinni vinssipukissa. Vinssin kampi oli jumissa, eikä siitä ollut enää apua. Tässä tilanteessa auttajani neuvoi minua ajamaan koko paketin ylös vedestä ja sitten tasamaalla painamaan jarrua. Sen tehtyäni venettä liikuttivatkin jo fysiikan lait. Muutaman kerran kaasuta / jarruta -sarjaa toistettuani Lullaby oli asettunut oikealle paikalleen trailerilla, ja sain käyttää kuormaliinoja oikeaan tarkoitukseensa. Vuolaasti auttajaa kiiteltyäni hän nousi maasturiinsa ja kättä heilauttaen huusi "bon voyage"!

Matkaprojektini oli kotimatkaa vaille paketissa. Sen suoritin yhden pysäytyksen taktiikalla (=yöpyminen taukopaikalla Rovaniemen eteläpuolella.)

XXX- REISSU MUTTA TULIPAHAN TEHTYÄ.

Juhani Kokko 27.10.2015

26. 10. 2015

Pykeijan kylä on matkan jälkeen muistellessa eniten mieleen jäänyt kohde. Sauna sijaitsi kymmenisen metriä merenpinnan yläpuolella. Samalla pihalla oli isompi puutalo, jossa oli vuokrattavia huoneita. Näkymä meren Lahdelle oli kaunis ja hiekkaranta houkutteli uimaan. Veden jäätävä kylmyys oli kuitenkin vielä hyvin ihoni muistissa, enkä mitenkään saanut motivoitua itseäni enää edes kahlaamaan. Saunan patiolla vuoroani odotellessa juttelin joidenkin vieraitten kanssa. Siinä oli myös nuorehko suomalaismies kauniin tummahipiäisen vaimonsa kanssa. Rouvan piirteissä oli jotain Lola Odusogaan vivahtavaa. Heidän seurassaan oli vielä pari muuta suomalaista ja he olivat tulleet Pykeijan satamaan pariskunnan isolla purjeveneellä maailman merillä kierrellessään.

Oman trailersailerini olin parkkeerannut lähistöllä olevan kadun varteen, jossa olin ajatellut myös yöpyä. Kylä oli kyllä idyllisen kaunis, kuin jostain satukirjan sivuilta. Siitä löytyy myös kiinnostava historiikki nettisivuilta. Saunavuoroni jälkeen muutin kuitenkin suunnitelmaani ja päätin ajaa Pykeijasta muutaman kymmenen kilometriä takaisin E6 tielle ja etsiä sen varrelta ehkä rauhallisemman yöpaikan. Se löytyikin porojen "merkkaamana" vähän Pykeijan risteyksestä itään Kirkenäsin suuntaan ajettuani. Jälkeenpäin päätellen se oli lauantai-ilta 26. heinäkuuta ja viimeinen yöni ennen matkani päätepistettä.

Jatkuu myöhemmin... Juhani Kokko 26.10.2015

Seuraava päiväkirjamerkintä

26. 10. 2015

Maanantai aamuyö 26.10. 2015.
Muistelen matkaa Utsjoelta Kirkenesiin.

Matkan viimeinen ajo-osuus Utsjoelta Kirkenäsiin oli ajettava ilman karttaa, koska tiekarttani loppui Norjan rajalle, enkä edes aivan tarkkaan tiennyt mitä kaikkea haluan tai ehdin tehdä ja nähdä. Ensiksi kuitenkin toivoin mahdollisimman pian näkeväni Varanginvuonon läntisimmän pohjukan Varangebotn'.

Norjassa olin ensikertaa 13vuotiaana matkalla Tromsasta Nordkapiin. Aikuisena olen käynyt kerran Oslossa työmatkalla ja eläkeikäisenä tyttäreni Saran luona Lofooteilla. Vuonojen maisemat, ainakin Atlantin rannikolla ja Nordkapissa, ovat tehneet minuun suuren vaikutuksen. Nyt kuljen Tenojoen Norjanpuoleista rantaa myötäilevää E6 tietä itään päin, kohti paikkaa jossa Tenojoki kääntyy jyrkästi pohjoiseen. Joen mukaisesti myös E6 tie kääntyy pohjoiseen, kunnes arviolta 10 km jälkeen ylittää joen Tana Bro siltaa pitkin jatkaen kohti itää. Taas noin 10 km jälkeen, Varangebotn' kohdalla tie erkanee ympyräristeyksessä kohti kaakkoa. Toinen haara jatkaa itään tienä E75, Varangivuonon pohjoisrantaa myötäillen. Tämän risteyksen kohdalla tajusin yhtäkkiä olevani "pallo hukassa".

Ennen matkaa hyvä ystäväni T.B. oli kertonut minulle Pykeijan (Buköynes) kylästä, jossa on suomalainen sauna ja siitä voi käydä Jäämeressä uimassa. Sen paikan halusin kokea. Valitettavasti en vain sattunut sillä hetkellä muistamaan kylän nimeä, enkä edes sitä onko se vuonon pohjois, vai etelärannalla. Pari verryttelykierrosta ympyräristeystä ajeltuani sain kasattua ajatukseni. Jos se on lähellä Kirkenäsiä niin sen täytyy olla etelärannalla, niinkuin Kirkenäskin on. Niinpä sitten erkanin ympyrästä kaakon suuntaan tielle E6, joka opasteen mukaisesti johtaa Kirkenäsiin.

Vajaat 20 km ajettuani pysähdyin kauniilla näköalapaikalla erään venesataman kohdalla jaloittelemaan ja ottamaan muutaman valokuvan. Sataman vieressä oli hiekkaranta, jossa eräs turistiperhe oli kahlailemassa. Seurasin esimerkkiä ja otin vielä pyyhkeen ja nestesaippuan mukaani. Pohjoisesta vuonon ylitse tullut jäätävä merituuli puhalsi uintihaaveet pois mielestäni ja kahlasin vain puolen säären syvyyteen ja huuhdoin siinä kainaloni suolaisella jäävedellä. Kokemus oli virkistävä. Ajatuksenikin tuntuivat taas selkiytyneiltä, mutta jonkinlaista univelkaa saatoin potea. Jatkoin sitten ajamista vuonon etelärannikolla joitain kilometrejä itää kohti, kunnes huomasin vuonollepäin osoittavan tienviitan. Siinä luki Buköynes. Nyt tiesin olevani siellä missä pitääkin olla.

Tie oli erittäin mutkainen ja mäkinen. Joissakin jyrkissä mutkissa jyrkkä tunturin seinämä tuli aivan tiehen kiinni, eikä voinut tietää mitä oli mutkan takana. Vaihdekeppiäkin joutui käyttämään lähes taukoamatta, ja pelotti myös se, että jos perässä tuleva traileri oikaisee liikaa ja osuu kiviseinään. No mutta Idyllinen Pykeijan kylä tuli lopulta vastaan ja olihan siellä se saunakin. Palvelut sai suomeksi !

Jatkuu myöhemmin. Juhani Kokko 26.10.2015

Seuraava päiväkirjamerkintä

24. 10. 2015

Lauantaina 24.10.2015
muistelen tapahtumia Inarista eteenpäin.

Inari ja Ivalo ovat kaksi nimeä, jotka minulla tahtovat jatkuvasti sekoittua toisiinsa. Laitan ne tässä vielä lähinnä itseäni varten oikeaan järjestykseen: Inari on kunta. Se on kooltaan (pa) Suomen suurin. Inari on myös järvi, kooltaan (pa) Suomen 2. tai 3. suurin, vuodenajasta riippuen (kilpailee Päijänteen kanssa). Syvyyttä on jonkin tietolähteen mukaan 85m. jolla se sijoittuu sijalle 3. tai 4. Syvin on Päijänne (~100m). Ivalo on puolestaan kunnan hallinnollinen keskus ja suurin taajama. Siellä on myös Suomen pohjoisin lentokenttä.

Purjehdukseni jälkeisen yön nukuin vielä Veskoniemen laituriin kiinnittyneenä, mutta heti herättyäni vedin Lullabyn trailerille, ja pakkasin kyytiin myös maston, puomit ja purjeet. Oli kiire Ivalon keskustaan kahville. Veskoniemessä ei ole kahvilaa, eikä veneessänikään vielä ole keittiötä. Hankintalista seuraavaa purjehduskautta varten kasvaa vauhdilla. Se mokoma eläke ei vaan tahdo kasvaa!

Huoltsikan aamiaisen hotkaistuani otin suunnan E75 tietä Ivalosta luoteeseen, Inarin taajamaan, josta nyt pysähtymättä jatkoin kohti seuraavaa suunniteltua etappiani, joka on Mutusjärvi. Teoreettisen (ei siis empiirisen) tutkimukseni perusteella se on viimeinen veneilykohteeni ennen Jäämerta. Mutusjärven eteläpäässä on vanhan kartan mukaan Riutula niminen majatalo, jossa ajattelin mahdollisesti pitää tukikohtaa purjehdukseni aikana. Kartastani arvioin sinne olevan E75 tieltä noin 10 km länteen Angelin suuntaan. Mitään viittaa Riutulaan ei silmiini kuitenkaan osunut, vaikka olin ajanut Angelin tietä jo noin 15 km. Vekslasin sitten junani ympäri ja pian olin taas E75 tiellä nokka kohti Kaamasta. Muutaman kilometrin ajettuani aloin taas miettiä, että täytyyhän se Riutula kuitenkin olla Angelin tiellä. Pysäytin yhdistelmäni penkalle ja toivoin näkeväni jonkun paikallisen, kysyäkseni ajo-ohjetta. Piakkoin mua lähestyikin mies mopolla hiljaa ajaen. Viittoilin häntä pysähtymään ja kysyin sitten sattuisiko hän tietämään missä on Riutula. Hymyillen mies sanoi, että tarkoitat varmaankin Vasatokkaa, joka on hostelli noin 10km Angelintietä länteenpäin. Kiitos joo, sanoin ja taas piti, " AINA MUN PITÄÄ", vekslata juna toiseen suuntaan.

Paikka on nykyisin täysin uusittu majatalo juuri siinä missä sen pitikin olla. Hetken sen ovikelloa paineltuani sain vihdoin ovimiehen luokseni neuvotteluun. Kerrottuani suunnitelmani hän kysyi Lullabyta osoittaen "TUOKO sun pitää saada veteen ja YLÖS?" Ovelle näkyvää veneramppia vilkaistuani ymmärsin heti sen olevan ainoastaan soutuveneille tai kanooteille tarkoitettu. Vekslasin taas pakettini ympäri ja uudestaan kohti Kaamasta. Lähellä Kaamasen kylää oli vielä leirintäalue, jossa näytti olevan vuokrattavia kanootteja veden rannassa. Paikan tsekattuani totesin heti ruskean virtaavan veden olevan joko Mutusjärven kapean lahden pohjukkaa tai laskujokea, Not for Lullaby. Onneksi tavarajunani oli nyt vain tien penkalla parkissa, eikä mun nyt PITÄNYT VEKSLATA jatkaakseni kohti Utsjokea ja edelleen Nuorgamia.

Jatkuu myöhemmin ! Juhani Kokko 24.10.2015

Seuraava päiväkirjamerkintä

23. 10. 2015

Perjantai aamu kotona Koskenkylässä,
jatkan Ivalon tapahtumien muistelua.

Lauantaiaamu oli kauniin kesäinen. Sadepilvet olivat väistyneet ja aurinko lämmitti jo mukavasti veneen kylkeä tyyrpuurin puolella. Tuulta oli juuri sopivasti leppoisaa purjehdusta varten. Olin aamuvirkkuna jo ennen seitsemää nauttinut kevyen aamiaisen ja touhuilin veneen kannella järjestelemässä köysiä ja purjeita maston nostamista varten, kun ystävällinen auttajani ilmestyi laiturille. Hänellä oli ilmeisesti jo kiire töihinsä, joten yritin olla ripeä touhuissani.

Olin itse keulakannella haruksen alapää käsissäni ja apumies seisoi avotilassa työntämässä mastoa pystyyn. Siinä vaiheessa sivuvantit heiluivat vielä holtittomasti ennenkuin sain haruksella kiristettyä maston pystyyn. Kun harus oli vihdoin tukevasti kiinni kansihelassaan, kiittelin apuriani ja päästin hänet kiiruhtamaan omiin askareihinsa. Sivuvantithan kiristyivät automaattisesti sitämukaa kun masto nousi oikeaan asentoonsa. Noston aikana vene oli kuitenkin keikkunut sen verran, että tyyrpuurin (oikean) puoleinen vanttiruuvi oli omassa kansihelassaan päässyt heilahtamaan vinoon asentoon ja kiristyessään vääntynyt jengastaan 45 asteen mutkalle. Koska varaosaa ei ollut, oli nyt vain tyydyttävä tilanteeseen ja luotettava siihen, että se kestää ainakin yhden reissun ajan. Varmuuden vuoksi varmistelin kiinnitystä kuitenkin vielä rautalangalla ja mietin, että ennen seuraavaa purjehdusta on pakko löytää jostain uusia vanttiruuveja varaosalaatikkooni. Tämänpäiväinen reissu purjehditaan kuitenkin näillä "eväillä".

Aamun aikana satamaan alkoi ilmestyä lisää uisteluporukkaa ja oli kiinnostavaa seurata, kuinka valtava kirjo eritasoista kalustoa harrastekalastajilla oli käytössään. Valtaosa veneistä ja moottoreista oli japanilaisten tai jenkkifirmojen valmistamia merkkituotteita, mutta oli joukossa muutamia todella upeita ja massiivisia tee-se-itse miestenkin paketteja. Erästäkin omavalmisteista teräsvenettä(laivaa) katsellessani ajattelin, että omistaja on luultavasti konepajayrittäjä, jolla on firmassaan kaikki tarvittavat koneet ja laitteet, sekä ammattitaitoinen henkilökunta, jolla on ajoittain luppoaikaa firabelihommiin. Venettä kuljetettiin järeällä lavetilla. Eipä silti, saattoihan veneen omistaja olla vaikka torikauppias. Noitten kalamiesten sekaan en kuitenkaan halunnut purrellani lähteä siimoja väistelemään.

Odottelin rauhassa, että menoliikenne isolle selälle hiljeni, ja lähdin vasta reilusti iltapäivän puolella kevyessä vastatuulessa luovimaan kapeahkoa väylää koillisen suuntaan. Eteneminen oli melko hidasta, koska jokaisen käännöksen (halssauksen) aikana vene ehti ajelehtia useita metrejä taaksepäin. Kiirettäkään minulla ei ollut, joten päätin nautiskella täysin siemauksin Lapin luonnosta. Kapeaa väylää riitti yli tunnin risteilyyn, ja bongailin paitsi lintuja, myös mantereen puolella olevia kesämökkejä. Niiden joukossa oli selvästi tunnistettavissa ainakin tunnettuja Lapin Leuku puukkoja valmistavan firman huvila. Tietojeni mukaan myös V-M Loirilla on mökkinsä näillä seuduilla.

Kapea salmi alkoi sitten vähitellen avartua isommaksi seläksi runsaine saarineen. Inarijärvessä on tiettävästi yli 3300 saarta. Jonkin paikallisen tietäjän mukaan täsmälleen 3333. ? Itse en ole lintubongari sen enempää kuin saaribongarikaan; minusta hyvää vauhtia tulossa järvi/meribongari. Tuo termi on vähitellen syöpynyt tajuntaani, ja olen sille jo kehittelemässä omaa määritelmääkin. Harrastuksena se soveltuu hyvin ainakin trailerveneilijöille. Uistelijat voisivat myös kehittää omat pistesäännöt saaliskalojen perusteella, esim. Nieriä 3p. Nyt olin kuitenkin tullut tämän purjehduksen kääntökohtaan ja saan aloittaa myötätuuli purjehduksen. Katselen taakseni jääneet maisemat nyt vastakkaisesta näkökulmasta. Tämä purjehdus tulee täyttämään reippaasti asettamani 3p. tavoitteen, joka tarkoittaa vähintään 2 tunnin purjehdusta.

Näinkin rajoittuneen kokemuksen perusteella voin kuitenkin suositella tätä upeaa järveä kenelle tahansa veneilijälle bongattavaksi. Kamerat mukaan !!! Juhani Kokko 23.10.2015

Seuraava päiväkirjamerkintä

23. 10. 2015

Muistelen tapahtumia Inarijärvellä.

Viikko 29, loppupuolella viikkoa, olen saapunut sateiseen Ivaloon. Tässä taajamassa en ole käynyt koskaan aiemmin. Olen kyllä lukenut E.Paasilinnan ja A.Tuurin yhdessä kirjoittaman kirjan"Isoa Inaria kiertämässä". Siinä matkakertomuksessa kirjailijat kiersivät Inarijärven viikon aikana ja kirjoittivat erikseen oman tarinansa kunkin päivän kokemuksista. Lähtö ja paluu heillä tapahtui juuri Ivalosta, satamaa en enää muista.

Itse olin etsinyt satamapaikakseni Veskoniemen kalasataman. Sen parkkialueella oli tilaa ja veneramppi oli loivin mitä olen missään nähnyt. Laitureilla oli myöskin riittävästi tilaa vierasveneille. Ainoa kritiikin paikka löytyi WC:n sisältä. Siellä oli istuimen lisäksi seinälle rakennettu puinen ränni, joka ilmeisimmin oli tarkoitettu venemiesten pisuaariksi. Kun laskin siihen omat "pilssiveteni" niin ne eivät virranneetkaan siitä mihinkään, vaan valuivat lautojen raoista puuceen lattialle. Moinen tilanne tietenkin harmitti siistiä veneilijää suunnattomasti, mutta hetken asiaa pähkäiltyäni totesin saman tapahtuneen muillekin hädänalaisille. Ei siis ollut mitään syytä tuntea syyllisyyttä.

Veneenlasku loivalla rampilla sujui helposti ilman apujakin, ja pian Lullaby oli jo tukevasti laituriin kiinnitettynä. Auton ja trailerin siirsin parkkialueelle ja maston kannoin trailerilta laiturille veneeni viereen. Maston pystyttämiseen tiesin tarvitsevani apuja, mutta sitä ei ollut sillä hetkellä näkyvillä. Kierreltyäni hetkisen sataman alueella, huomasin ilmoitustaulun, jossa kerrottiin tulevista tapahtumista. Huomisen päivän ohjelmassa näytti olevan uistelukisat, johon odotettiin runsasta osanottoa. Niiltä kalamiehiltä uskoin saavani avun maston pystyttämiseen.

Nyt piti vielä lähteä autolla Ivalon kylälle täydentämään ruokalaatikon sisältöä ja samalla etsiä varalle pari uutta vanttiruuvia. Kylälle oli noin 20 minuutin ajomatka. Ruokaa olikin helppo löytää, mutta purjeveneen helat olivat jo eri juttu. Veneilijöitä Ivalossa kyllä riittää, mutta ne ovat lähes kaikki kalastukseen suuntautunutta porukkaa. Purjeveneen heloja oli lähdettävä etsimään Inarin kuntakeskuksesta. Ajomatkaa sinne oli lähes tunti. Valitettavasti sieltäkään ei löytynyt haluamiani varaosia, mutta sain sentään tankata itseni lihapullilla ja muusilla.

Kun sitten palasin Veskoniemeen, oli satamaan johtavalla tiellä noin kymmenen poron lauma, joka ei jäkälää tienposkelta etsiessään juurikaan autoilijaa noteerannut. Satamaan oli myös ilmestynyt jo muutama auto isot moottoriveneet perässään. Pienehköä eläkettä nauttivana papparaisena laskin mielessäni, että kymmenen vuoden tuloillanikaan en tuollaista auto-vene-traileri pakettia saisi kaupasta ulos. Eihän minun tarvitsekaan, onhan minulla jo oma rakas itse rakennettu Lullaby purteni trailereineen, sekä yli 300 000km ajettu 10-vuotias Toyota veturina. Pienistä puutteista huolimatta olen pakettiini todella tyytyväinen.

Satamassa tapasin vielä erään lähistöllä asuvan miehen, jota kysyin avukseni maston nostoon. Hänellä näytti olevan jotain omia kiireitä illan mittaan, mutta hän lupasi ystävällisesti tulla aamulla ennen töihin lähtöään avukseni. Tämä päivä oli siis paketissa, ja itse vetäydyin punkkaani huomista purjehduspäivää odottamaan. Juhani Kokko 23.10.2015

Seuraava päiväkirjamerkintä

15. 10. 2015

Lokakuun puoliväli kotona
muistellen matkaa Sodankylästä Ivaloon.

Trailersailer matkaprojektini lähtöpiste oli Suomenlahdella Hangonkylän venesatama heinäkuun 1. päivä. Päätepisteenä Kirkenesin venesatama Jäämeren Varanginvuonolla heinäkuun loppuun mennessä, maanteitse yli 1500 km päässä. Sodankylästä noin 150 km Ivaloon etappi oli jokseenkin heinäkuun puolivälissä, ja kirjoitan siitä nyt kolmen kuukauden viiveellä huonon muistini varaisesti.

Kirjoittaminen matkan aikana olisi tietysti ollut luotettavampaa ja tarkempaa, mutta yksin retkeillessä ja pienen stressinkin riivaamana en silloin jaksanut keskittyä muistiinpanoihin. Ajattelin nyt suoriutuvani loppumatkasta Kirkenesiin saakka alle viikossa ja sitten kotimatka 2-3 päivässä. Silloin postilaatikkoni olisi luultavasti täynnä laskuja ja ehkäpä myös karhukirjeitä. Näitä miettiessä Ivaloon ajo alkoi jo tuntua pikku piinalta.

Ajomatkan varrelta muistan kyllä taukopaikan, jossa lounaan lisäksi oli tietysti tarjolla kirjava kattaus Lapin matkamuistoja sekä nähtävyytenä erikoinen karhunpesä kivi !? Sinne olisi pitänyt kavuta rinteeseen raivattua polkua pitkin. Täydellä vatsalla ja tihkusateessa en jaksanut innostua, vaan jatkoin matkaa pitkin "Long and Winding Road" kohti Ivaloa.

Tuulilasin takana sade ei paljon haitannut, vaan mieleeni tuli noin 20 vuoden takaa sponsoroitu hiihtoloma Saariselän lomakylään, jossa silloin saimme hiihtää, lasketella, uida ja kelkkailla niin paljon kuin 4vrk aikana ehdimme. Silloin oli talvi, mutta nyt on kesä. Tästä aion ottaa irti niin paljon kuin Lapin kesä voi antaa. Onhan minulla sentään auto, traileri ja vene, jolla voi purjehtia ja soutaa. Kyllä niitä karhukirjeitä sinne postilaatikkoon vielä viikon saldo mahtuu. Lapin luonto olkoon oikeuteni vaikka viikko joka kahdeskymmenes vuosi. Seuraavalla reissullani olen vasta 88 vuotias. Nyt 95vuotias isänikin on vielä soutukuntoinen, tai ainakin perämieheksi kelpaava. Ei kuitenkaan hinkunut mukaan tälle reissulle. Vuonojen ja tuntureiden välissä kiemurteleva ja välillä porojen valtaama tie E75 on mielenrauhaa tuottava kokemus. Toivottavasti veneenikin on sitä (Lullaby) nimensä mukaisesti. Olen saapunut Ivaloon . Jatkuu myöhemmin... Juhani Kokko 15.10.2015

Seuraava päiväkirjamerkintä

13. 10. 2015

Kotona Koskenkylässä
kohdetta Porttipahta muistellen.

Siltaharjun sillalta joitakin kilometrejä Vuotsoon, eli pohjoiseen päin, on tien vasemmalla puolella huoltoasema sekä muutama pikku putiikki, joissa myydään monenlaista tavaraa. Mieleeni jäi erityisesti eräs taidokkaita käsitöitä myyvä taiteilija, jolla oli tarjolla muunmuassa värikkäitä neuleita, solmioita ja todella upeita vöitä. Tälläkertaa en valitettavasti voinut sortua shoppailemaan, mutta toivon vielä voivani palata kaupoille, kunhan toivun omasta lamastani.

Hiekkatie Porttipahdan rantaan lähti noiden yritysten läheltä. Tekojärven rannassa oli myös aiemmin kalanhoitolaitokseksi mainittu rakennus, joka saamani tuoreen tiedon mukaan onkin Siltaharjun Kalasataman huoltorakennus, jossa ammattikalastajilla on kalojen perkaamisen ja säilömiseen tarvittavat tilat ja tarvikkeet. Rakennuksen takana on myös veneen nostoon ja laskemiseen soveltuva ramppi. Siitä sain helposti Lullabyn laskettua veteen, mutta koska olin tilanteessa yksin, en ryhtynyt mastoa pystyttämään. Mulle riitti taas "kahden pisteen suoritus". Kemijärvestähän olin saanut täydet pinnat purjehdittuani tavoitteeni mukaiset pari tuntia.

Nyt siis soutelin puolisen tuntia tekojärven selälle ja katoin vaatimattoman voileipäpöydän veneeni kannelle. Kaupan eväät syötyäni paistattelin vielä tovin Lapin auringon kimalluksesta nauttien ja käänsin sitten nokan kohti rantaa. Ehdin vielä soutelun lomassa tutkimaan karttaa ja toteamaan, että virtaus tekojärvillä kulkeekin Lokalta Porttipahdalle, eikä toisinpäin, niinkuin olin luullut. Järvien pinnat ovat samassa tasossa, eikä Vuotson kanavassa siten tarvita lainkaan sulkuja. Tekoaltaiden yhteinen laskujoki on Kitinen, joka siis Pelkosenniemen kohdalla yhtyy Suomen pisimpään jokeen Kemijokeen. Kyllä meillä näitä vesiväyliä riittää.

Reipas soutelu antoi minulle hyvän fiiliksen ja veneeni nousi rivakasti rampilta ylös pakattavaksi taas kuljetusvireeseen. Seuraava kohteeni onkin sitten Inarijärvi. Se on mielestäni matkani tärkein järvi , jostain selittämättömästä syystä. Siellä aion purjehtia täydet pinnat, maksoi mitä maksoi. Venettä pakatessani olin jo niin fiiliksissä, että yksi kuormaliina unohtui Siltaharjun rantaan. Se ei kuitenkaan kulkua haitannut. Sen puutteen huomasin vasta Ivaloon saavuttuani. Siitä lisää seuraavassa päivityksessä. Juhani Kokko 13.10.2015

Seuraava päiväkirjamerkintä

06. 10. 2015

Kotona Koskenkylässä
muistellen matkaa Kemijärveltä Vuotsoon

Kemijärveltä pohjoiseen tie E63 kulkee Kemijoen uomaa länsipuolella seuraillen. Sodankylään ajoaikaa menee runsaasti yli kaksi tuntia, varsinkin kun joudun noin puolimatkassa tankkaamaan veturini ja ehkä kuljettajankin. Keli on sopivan viileä ja puolipilvinen. Tankkauspaikka voisi olla vaikka Pelkosenniemi. En muistaakseni ole koskaan käynyt sillä kylällä, mutta kartta näyttää silläkohtaa jokiuoman kaartavan itään, ja E63 lähtee aluksi seurailemaan Kitisen jokiuomaa Sodankylään päin. Sieltä pohjoiseen se jatkuu tienä E75 aina Utsjoelle saakka. Jo ennen Vuotson kylää Kitinen yhtyy Porttipahdan tekojärveen jatkuakseen sen länsipäästä vielä luoteeseen, alkulähteelleen lähellä Lemmenjoen luonnonpuistoa. Se vesistö olisi vielä mukava joskus päästä melomaan kajakilla. Lullabylla se ei kuitenkaan taida onnistua.

Nyt kuitenkin olisi vedettävä Lullukka-pullukka ensin Pelkosenniemen ainoan huoltsikan pihaan. Toivottavasti sieltä saa myös ravintoa kuskille. Toyota- veturinikin on jo ilmeisen janoinen ja sille olisi pian saatava tuoretta dieselöljyä poltettavaksi. Pelkosenniemen kylä osoittautui paljon pienemmäksi kuin olin sen kuvitellut. Olihan siellä sentään yksi patsaskin: Hulkkosen Antti. Tuskin kylältä kuitenkaan löytyy enää yhtään toimivaa sähkökitaraa. Veturini sain kuitenkin juotettua, ja itselleni kupin kuumaa "tervaa".

Matka jatkui siitä sitten kohti Sodankylää, jossa on tietoni mukaan elokuvajuhlat meneillään. Ne bileet ei mua erityisemmin kiinnosta, mutta onhan se kiva nähdä kuinka paljon siellä on väkeä. Olihan sitä, ehkä enemmänkin kuin olisin uskonut. Mua kiinnosti kuitenkin nyt se, että onko Lokan tekojärvi sopivampi veneilykohde, kuin Porttipahta. Niitähän yhdistää myös Tankajoki, joka Vuotson kylän läpi virtaavana on kanavoitu veneille sopivaksi. Lullaby on kuitenkin 650- kiloisena turhan raskas soudettavaksi. Olen tosin kerran Pielisellä soutanut sillä noin 5km matkan vesisateessa järven selältä Kolin satamaan. Moottoriahan veneessäni ei vielä ole ja purjehtiminen ei siinä kelissä ollut mahdollista. En myöskään ole innostunut sen pidemmistä souduista.

Nyt oli siis valittava kumpi järvi on retkeeni sopivampi. Pieni katugalluppi Sodankylän raitilla antoi tulokseksi Porttipahta. Kadun mies suositteli myös kymmenisen kilsaa ennen Vuotsoa olevaa taukopaikkaa, jossa on maailman parhaat ohukaiset jäätelöllä ja lakkahillolla. Asiahan oli sillä selvä. Jätin Sodankylän viettämään juhliaan, ja ajelin jo kuolaa valuen kohti taukopaikkaani josta vielä olisi suht. lyhyt matka metsätielle, joka päättyy Porttipahdan rannassa olevan kalanhoitolaitoksen pihaan. Laitoksella on myös ramppi veneenlaskuun. Nyt siis ajelin ensin taukopaikalle, tosin pitkän tovin porolaumaa seuraten. Nehän eivät ylitä tietä niinkuin hirvet, vaan juoksevat auton edessä kunnes väsähtävät ja siirtyvät penkalle.

Taukopaikalla oli muitakin matkailijoita ja se oli E75-tien oikealla (itä) puolella pienen järven rannassa. Siinä nautin herkulliset ohukaiset kaikkine lisukkeineen. Kyllähän se olikin niin hyvää, että oli ihan pakko santsata. Juttelin vielä tovin paikan isännän kanssa, joka oli myös venemiehiä. Alumiiniveneet olivat hänen juttunsa. Otettuani paikasta vielä muutaman valokuvan, lähdin ajelemaan ja etsimään sitten vähän rauhallisempaa taukopaikkaa, jossa voisin viettää yön lähempänä Vuotsoa ennen Porttipahdalle siirtymistä. Jatkuu myöhemmin... Juhani Kokko 06.10.2015

Seuraava päiväkirjamerkintä

02. 10. 2015

Perjantai-ilta
Heinäkuun matkaa Kuusamosta eteenpäin muistellen.

Alakitkan rantoja Kuusamon viileässä kesäyössä "kumikanavalla" ajeltuani päädyin lopulta Varpaniemen taukopaikalle (tie E63) nukkumattia odottamaan. Ensin oli kuitenkin saatava iltapalaksi pari rukiista jälkiuuniviipaletta ja väliin runsaasti voita sekä proteiinia. Palanpainikkeeksi nautin pahvimukista luomulaatuista tumman-punaista rypälejuomaa. Sitten kömmin makuupussin uumeniin, huppu silmille.

Olin juuri vaipumassa uneen, kun viereeni ajoi äänekäs täyteen lastattu rekka. Kurkistin pyöreän ikkunani verhon raosta ja huomasin kuskin korjaavan kuormaansa ja kiristelevän kuormaliinoja ehkä puolisen tuntia, vetäytyäkseen sitten hyttiinsä. Auton moottorin hän antoi käydä koko ajan. Sitten hän vetäytyi hyttiinsä, mutta kone kävi edelleen. Ilmeisesti akkuja piti ladata samalla kun lämmitti vielä hodarit itselleen ja alle teini-ikäiselle apukuskilleen. Vielä hetken pakokaasun haittoja mietittyäni vaivuin lopulta syvään uneen. Aamulla herättyäni rekka oli jo hävinnyt ja minä sain kaikessa rauhassa suorittaa omat aamutoimeni.

Liikkeelle päästyäni aloin miettiä matkani aikataulua. Heinäkuu oli nyt puolivälissä, mutta vesistökohteita oli jäljellä neljännes. Mikäli tekisin tämän retken joskus uudestaan, niin jättäisin jo tavoitteen asettelussa muutaman kohteen pois. Sabluunaa voisi myös virittää monella tavalla, ja suoritukset voisi pisteyttää esim. siten, että purjehdus=3p, soutu=2p, dippaus=1p ja dippaus tarkoittaa trailerin peruuttamista veteen siten, että perälauta kastuu. Soudun ja purjehduksen matka tai aika määritellään minimisuorituksena. Soutu voisi olla vaikka 1km tai 20minuuttia, purjehdus esim. 10km tai 30min. Koko retken tavoiteaika voisi olla esimerkiksi 14vrk ja ylimenevästä vuorokaudesta sakko2p/vrk. Nyt meneillään oleva retkeni on vain päähänpisto, jonka aikana on tullut mietittyä "sitä sun tätä" ja esimerkiksi että "kaikki paitsi (trailer)purjehdus on turhaa" !

No niin, tuollaisia ajatuksia muunmuassa pyöri päässäni ajellessani noin parin tunnin matkaa E63-tietä kohti Kemijärveä. Lounasaikaan olin määränpäässä ja heti sattuikin silmiini marketti, jossa oli lounasravintola. Tankattua itseni ajelin hetken kaupungin keskustaa ristiin rastiin ja yritin bongata tärkeimpiä kohteita. Tärkein oli ehkä turisti-info, josta sain kaupungin kartan sekä tietoa ajankohtaisista tapahtumista. "Haukiviikko" oli meneillään ja Koti-Lappi lehden toimituksessa sain Sami Kasuriselta paikallisen pursiseuran toimihenkilöiden yhteystiedot, mikäli satun tarvitsemaan opastusta purjehdukselleni. Venerannassa oli kuitenkin avuliasta väkeä avustamassa sekä maston pystytyksessä, että veneen vesillelaskussa. Sami K. kävi myös napsimassa muutaman valokuvan sekä kirjoitti nasevan artikkelin lehteensä, jonka 5.8. 2015 ilmestyneen numeron sain myöhemmin postissa.

Kemijärven purjehdus kauniissa maisemassa kesti pari tuntia, vaikka matkaa ei kuvitteelliseen lokiin paljoa kertynyt. Tuuli oli heikohko ja suunnaltaan epäedullinen ja sen lisäksi veden virtaus nosti hieman vaikeusastetta. Vasta viimeiset metrit laituriin saapuessa jouduin melalla avustamaan. Aurinko paistoi jokseenkin koko päivän. Laiturille ilmestynyt ikäiseni mieshenkilö oli kiinnostunut veneestäni ja jäi pitkäksi aikaa juttelemaan kanssani. Lopuksi sain häneltä vielä apua maston kaatamisessa. Yön nukuin veneessä laituriin kiinnittyneenä ja mieli oli hyvä, kun pitkästä aikaa olin saanut 3 pisteen suorituksen.

Kun aamupalan jälkeen olin pakkaamassa venettä trailerille, ilmestyi laiturille vielä nuorehko pariskunta matkailuautollaan. Heidän kanssa juttua riitti vielä pitkään. Kun he sitten jatkoivat matkaansa, pääsin minäkin kiskomaan trailerin baanalle ja kääntämään nokan suurille tekojärville Sodankylän pohjoispuolella. Juhani Kokko 02.10.2015

Seuraava päiväkirjamerkintä

30. 09. 2015

Keskiviikko kotona Loviisan Koskenkylässä,
matkaa Kuusamosta eteenpäin muistellen.

Kuusamosta Rukalle on matkaa noin 20km. Lähin purjehdittava vesistö on kartalta arvioiden Kitkajärvi, ehkä 10km Rukalta pohjoiseen ja siitä toinen mokoma länteen. Tiekartassani siinä kohdassa näyttäisi olevan mahdollisuus bongata Kitkan kylässä kaksi järveä yhdellä vesillelaskulla. Ennen sitä halusin kuitenkin poiketa Rukalla ja palata muistoissani vuoteen 1973.

Kotona oli silloin vaimo ja 3-vuotias esikospoika elätettävänä. Itse olin tuolloin (26v) toisessa "kunnon" työpaikassani erään monikansallisen kodin elektroniikkaa valmistavan tehtaan material supervisorina. Silloin yksi oululainen tavarantoimittajamme kutsui minut sekä esimieheni (E.S.) Rukalle neuvottelemaan tulevista toimituksista. Tuota menettelytapaa kutsutaan ehkä nykyisin korruptioksi. Silloin sopimuksen allekirjoittaminen ei jännittänyt sen enempää kuin syöksylasku Rukan huipulta. Nyt siis kävin vain toteamassa miten paljon Ruka on 42 vuoden aikana muuttunut; ainakin ehkä saman verran kuin asenteet ostavan asiakkaan voiteluun liike-elämässä.

Tavallinen purjehtija ei yleensä kaipaa sponsoria, eikä myöskään voitelua tai maanittelua tyyliin "purjehtisit nyt vaikka tuon järven ympäri niin saat pitkän lounaan." Kädestä suuhun elävä eläkepapparainen kuitenkin on aivan eri asia. Jos on tarkoitus vetää autolla trailerpurtta 1500km läpi Suomen ja poiketa vielä pariinkymmeneen vesistöön seilaamaan, ajaakseen vielä saman kilometrimäärän toiseen suuntaan Jäämereltä kotiin, niin tilanne on toinen. Lullaby on toistaiseksi vielä ilman keittiötä, eli ruokailut on hoidettava "ulkona". Polttoainetta tuolla reissulla paloi kaikkine vekslailuineen liki 300 litraa. Tärkein sponsorointi olisi ollut kuitenkin neliveto auto matkan ajaksi. Toteutunut matka-aika oli 3 viikkoa ja kilometrejä kertyi mittariin noin 3500km. Positiivista näkyvyyttä oli runsaasti muunmuassa paikallislehtien artikkeleina (6kpl) ja monina laiturikeskusteluina sekä huoltoasemien pihoissa käytyinä juttutuokioina . Sain myös kaksi spontaania ostotarjousta muodossa "sattuisiko tuo vene olemaan myytävänä". Juhani Kokko 30.08.2015

Seuraava päiväkirjamerkintä

23. 09. 2015

Keskiviikko aamuyö klo 01.50 kotona Koskenkylässä
Muistelen tapahtumia Kuusamon Koskenkylästä eteenpäin.

Heräsin aikaisin trailerin päällä nukutun yön jälkeen nauttimaan pikaisen aamupalan jatkaakseni sitten syrjäistä Sossonniemen kylää kohti. "Automatkailijan Suomi" nimisen karttakirjani mukaan sellainen kylä on Koskenkyläntieltä pohjoiseen kääntyvän, ehkä noin 10km pitkän tien päässä ja Muojärven rannassa. Arvelin uistelukisan olevan ehkä sillä kylällä. Itsehän en juurikaan uistelua harrasta, mutta jos kylän rannassa on kisat niin kaippa siellä on myös veneen laskuun sopiva ramppi. Luulenpa että siellä jo muutama kalamieskin on siimojaan virittelemässä.

Aamuinen aurinko oli jo korkealla kun saavuin kylään, joka näyttikin vain Kalasatamalta. Rannassa oli muutamia venevajoja ja iso laituri, sekä talo joka oli luultavasti maatilan tai kalastustilan päärakennus. Laituriin kiinnitettynä oli muutamia ammattimaiseen kalastukseen soveltuvia veneitä sekä jokunen pienempi huvivene. Yhtäkään ihmistä en rannassa nähnyt. Ei ollut myöskään uisteluun tarkoitettuja moottoriveneitä vapatelineineen ja trailereineen. Päärakennuksessakaan ei näkynyt elämän merkkejä. Aamu ei ollut enää kovin varhainen, mutta minulla ei kuitenkaan ollut kanttia mennä päärakennuksen ovelle kolkuttelemaan. Yksin en venettäni saisi purjehduskuntoon, vain soutulenkin voisin heittää. Koska Kuusamojärven rannassa olin kuitenkin "dipannut" Lullabyn rantakaislikkoon, niin päätin kylmästi, että nämä Kuusamon veneilyt oli nyt koettu. Onhan matkallani edessäpäin vielä monta hienoa järveä, jokea ja Jäämeri. Oikeasti nyt kyllä kyllä vähän nolottaa. Juhani Kokko 23.08.2015

Seuraava päiväkirjamerkintä

12. 09. 2015

Lauantai aamuyö klo 0.10 kotona Koskenkylässä
Muistelen tapahtumia Kuusamossa.

Olin saanut vanttiruuvi tilanteen tyydyttävälle tasolle ja aloin kysellä paikallisilta sopivaa järveä purjehdittavakseni. Omassa reittikartassani se oli Kuusamojärvi. Erään huoltamon pihassa touhuavalta huoltomiehelta kysäisin ajo-ohjetta sen rantaan. Maahanmuuttajaksi osoittautunut kaveri osasikin yllättävän hyvin neuvoa tien sopivaan venerantaan. Sinne ajettuani totesin luiskan melko loivaksi ja keliäkään ei voinut moittia. Vähän sivummalla eräs kalamies touhusi oman veneensä kimpussa ja kävin vielä häneltä tiedustelemassa vesistön soveltuvuutta tarkoitukseeni. Hänen puheistaan sain pian sen käsityksen, että ei tuossa järvessä ole mitään kiinnostavaa. Se on lisäksi niin matalakin, että kölini luultavasti raapisi silloin tällöin järven pohjamutia. Hänen mielestään minun kannattaisi ajaa idempänä olevan kauniin Muojärven rantaan. Siellä olisi kuulemma seuraavana päivänä myös uistelu kisat. Kartastani havaitsin järven rannalla olevan myös Koskenkylä nimisen paikan. Se nimi vaikutti niin kotoisalta, että sinne päätinkin lähteä. Matkaa sinne oli tosin kolmisenkymmentä kilometriä.

Ajettuani joitain kilometrejä ensin karttaa seuraten, päätin lopuksi laittaa navigaattorin päälle. Sen ohjeita seuraten ajoin vielä joitain kilometrejä kunnes päällystetty tie loppui. Vielä muutaman kilometrin hiekkatietä ajettuani alkoi navigaattori komennella minua kääntymään takaisin "jos vain voit". Huomasin siinä vaiheessa myös yleisen tien päättyneen ja olin kai sitten yksityisellä tiellä. Tie oli lisäksi muuttunut varsin mäkiseksi ja jouduin ottamaan aina kovan vauhdin saadakseni karavaanini mäen laelle. Ymmärsin myöskin olevani rajavyöhykkeellä, jossa luultavasti tarvittaisiin kulkulupa. Koskenkylään ei kuitenkaan enää ollut monta kilometriä, joten jatkoin ajamista aina mäkiin vauhtia lisäten. Mäkien laelta havaitsin myös olevani aivan Muojärven tuntumassa. Erään mutkan jälkeen taas vauhtia kiihdyttäessäni olin yht'äkkiä keskellä porolaumaa. Onneksi sain paniikkijarrutuksen tehtyänikin karavaanini pysymään hiekkatiellä osumatta yhteenkään poroon. Muojärvi ylettyi hetkittäin vasemmalla puolellani aivan tien penkalle. Sitten tie päättyi erään maatilan pihaan.

Olin ilmeisesti Koskenkylässä. Ystävällisen näköinen iso häntää heiluttava karhukoira? oli siinä palloineen minua vastaanottamassa. Uskalsin astua ulos autosta ja huomasin heti sen olevan vailla pelikaveria. Hetken palloa potkittuani menin sittenv soittamaan ovikelloa. Talon ehkä emäntä ilmestyi pian ovelle sanoi isännän olevan jossain lähistöllä traktorihommissa. Isäntä ilmeisesti osaisi paremmin ohjeistaa minua veneilyyn liittyvissä kysymyksissä. Nainen myös sanoi matkani varrella olleen lähimmän naapurin olevan perillä vesistöä ja uistelua koskevista asioista. Päätin siis kääntää junani paluusuuntaan. Päivä olikin jo kääntynyt ehtoopuolelle ja paluumatkalla en myöskään tavoittanut naapurin isäntää.

Ajelin vielä hetken mäkistä ja mutkaista Koskenkylän tietä ja huomasin sitten hiekanotto alueen johon parkkeerasin kulkuvälineeni . Päätin siinä nauttia myöhäisen lounaan veneessäni trailerin päällä ja lopulta päädyin jäämään siihen yöksi. Tällaisella syrjäisellä raja-alueella ei juuri häirikköjäkään liiku, ellei oteta huomioon porolaumoja. Tämän Koskenkyläntien varrella en myöskään nähnyt yhtään trailerpurren vesillelaskuun sopivaa ramppia. Ehkäpä niitä sitten on sen ainoan tästä Muojärven suuntaan haarautuvan tien varrella tai tien päässä. Se selvinnee huomenna. Juhani Kokko 12.08.2015

Seuraava päiväkirjamerkintä

06. 09. 2015

Aamuyö klo 03.00 kotona Koskenkylässä

Suomussalmelta Kuusamoon ajellessa tajuntaani alkoi hiipiä aavistus Lapin lähestymisestä. Veturini imi myllyynsä pohjoisen Suomen raikasta happea ja kuvittelin sen hirnahtelevan kuin laitumelle päästetty ori voimansa tunnossa. Tien pinta oli hyvässä kunnossa ja tasainen renkaiden hyrinä viestitti mukavasta matkan etenemisestä. Olin myös ollut huomaavinani, että veneen avotilan kuomu kannattaa pitää paikalleen asetettuna ilmanvastuksen minimoimiseksi.

Vuoden 2005 autossani ei ole vakionopeuden säädintä ja siksi hyvissä olosuhteissa nopeus tahtoo usein huomaamatta nousta yli sallitun. Nopeusmittaria ei ehkä tule kovin usein vilkaistua, enemmänkin seurailen kulutusmittaria. Vetokuormani varusteineen painaa hiukan vajaat 1000 kg, ja sallittua nopeutta ajettaessa kulutus pysyy tasaisella tiellä noin 7-8 L / 100km lukemissa. Ilman perävaunua saa lukeman tarkalla ajolla pysymään jjopa noin 4 L/ 100 kilometrissa. Dieselöljyn nykyisillä hinnoilla on eläkepapan siis hyvä tarkkailla ajotyyliään.

Toinen vauhtia hillitsevä seikka iski myös tajuntaani kuin vahingossa; tien varrella oli alkanut näkyä tasaisin välein hirvistä / poroista varoittavia liikennemerkkejä. Sitäpaitsi eihän minulla mihinkään kiirettäkään ole. Seuraavaa etappia lähestyessäni mielessäni alkoi soida vanha Kuusamoon-hitti. Sitä hyräillessä matka sujuikin mukavan rauhallisesti, eikä hirviäkään tielleni vielä osunut. Ainut mieltä askarruttava pieni huoli oli se, että onko vanttiruuvit ehtineet Kuusamoon ennen minua.

Määränpäähän saavuttuani jouduin sitten kysymään ajo-ohjetta koneliikkeeseen, ja löytyihän se KUUSAMO-uistimia valmistavan firman läheisyydestä. Iloinen yllätys oli se, että myös vanttiruuvit olivat saapuneet. Uusi huoli ilmeni kuitenkin pakettia avattaessa. Tilausta tehdessä oli mitattu vain ruuvien pituus, mutta ei halkaisijaa. Toimitetut ruuvit olivat vain 5mm paksut, kun olisi pitänyt olla 6mm. Kokemuksesta tiesin, että 5mm ruuvit eivät vanttien vetoa kestä. Muistin sitten,että keulapuomin tukena (lähinnä koristeena) oli kettingit, joiden päässä oli 6mm vanttiruuvit. Ne siitä otinkin parempaan käyttöön ja tilalle laitoin hennot 5- millaiset. Jatkuu myöhemmin... Juhani Kokko 06.09.2015

Seuraava päiväkirjamerkintä

06. 09. 2015

Torstai-ilta Lullabyn kotisatamassa muistellen matkaa Paltamosta eteenpäin.

Maanantai aamuyöllä paltamolainen nuoripari suunnisti yökahvilasta kotia kohti. Lullabyn navigoidessa trailerin päällä tietä E63 pohjoiseen. Paltamon nuorison ohjeistamana kipparin kaasujalka alkoi Hyrynsalmen kohdalla tuntua raskaalta, eikä yötön yökään houkutellut nukkuvan kirkonkylän kohdalla vauhtia hidastamaan. Olin jo päättänyt ajaa yhtä kyytiä Hoikkajärven ja muidenkin pienempien järvien ohi vauhtia hidastamatta, ehtiäkseni ennen aamua isomman Kiantajärven rantaan pienille aamu-unille.

Nokosilta herättyäni -trailerin päällä- päätin laskea venhon järveen ja lähteä Suomussalmen keskustaa tutkimaan. Veneluiska Kiantajärveen oli sopivan loiva ja pian Lullaby olikin tukevasti vieraspaikalle kiinnitettynä. Trailerin lukitsin niille varattuun ruutuun laiturien lähellä. Ajelin sitten kylälle etsimään venealan yritystä, josta voisin ostaa uudet vanttiruuvit maston kiinnitystä tukemaan.

Liikettä etsiessäni huomasin myös paikallisen lehden toimituksen, jossa kävin kysymässä kiinnostaisiko heitä kertoa lukijoilleen yksinäisen trailerpurjehtijan venematkasta läpi Suomen. Lupasivat lähettää kesätoimittajan seuraavana päivänä ottamaan asiasta tarkempaa selkoa. Samalla sain ajo-ohjeen lähimpään (ainoaan?) vene/kone liikkeeseen. Mallikappaletta firmassa näytettyäni jouduin kuulemaan eioota, mutta huomiseen iltaan mennessä kuulemma tulisi tilaamalla. Sanoin jo silloin olevani Kuusamon vesillä."Ei hätää" sanoi myyjä, yrityksellämme on siellä sisarfirma, jonne ruuvit ehtisivät ennen iltaa. Siinä sitten mallina ollut vanttiruuvi mitattiin, ja tilattiin.

Seuraavan aamupäivän Suomussalmen...surunsalmen vene-satamassa odottelin kesätoimittajaa ja odotellessani yritin vanhalla raspilla oikoa "jalkavaksi" taipunutta teräksistä mastonjalkaa. Oulujärven purjehduksella huomasin jo taipuman, mutta sillä kertaa sain kirveen hamaralla naputeltua peukalon paksuiset sokkatapit reikiinsä. Nyt halusin kuitenkin helpottaa maston pystytystä viilaamalla "jalkapohjaa" päkiän ja kantapään kohdalta. Runsaat pari tuntia raspia liikuteltuani totesin jalkapohjan jo oienneen lähes millin verran!

Sitten toimittaja, nuori viehättävä tyttö, saapui paikalle ja sanoi, ettei hänelle masto ja purjeet ole niin tärkeitä. Yhtä hyvin voisimme tehdä vaikka pienen lenkin soudellen. Niinpä sitten soutelimme muutaman minuutin katetulla soutu-purje-trailerpurrella ja hän kirjoitti kokemuksen lehtiöönsä. Vielä muutaman valokuvan otettuaan hän avusti minua paatin saamisessa trailerille, palatakseen taas toimituksen arkeen.

Kippari kiristeli sitten aluksensa kuormaliinoilla trailerille ja suuntasi autonsa nokan Kiantajärven rannasta kohti pohjoista. Toivottavasti vanttiruuvit ehtivät Kuusamoon ennen kuin Lullaby. Juhani Kokko 06.09.2015

Seuraava päiväkirjamerkintä

20. 08. 2015

Iltapäivä kotona Koskenkylässä 20.08.2015

Paltamon venesatamassa vielä kertaalleen taisteltiin masto pystyyn, nyt kuitenkin puomein ja purjein varustettuna. Sain ystävälliseltä vetouistelijalta myös hinauksen satamasta kapeaa väylää pitkin Paltamo Golfin vierasvene laituriin. Siitä olisi hyvä lähteä purjehtimaan kun olosuhteet tuntuisivat sopivilta. Vietin kuitenkin vuorokauden verran aikaa paviljongin hienoissa tiloissa nauttien muunmuassa noutopöydän antimista sekä saunasta. Kun sitten tuli purjehduksen vuoro, jouduin vielä kerran pyytämään apuja purjeen trimmaamisessa. Pari golfaria , toinen heistä kuulemma Suomen kuuluisin "Näppis", olivat tuolla kertaa apunani. Kiitos siitä molemmille.

Niillä trimmauksilla purjehdinkin sitten pitkän iltapäivän siinä lähistöllä upeasta Oulujärvestä nauttien. En halunnut kuitenkaan lähteä horisonttia kohti, vaikka se hetkittäin niemien takaa näkyikin. Illan mittaan tuuli hieman voimistui ja muutti vielä suuntaankin siten, että venesatamaan pyrkiessäni oli reipas vastatuuli. Pääsin kuitenkin perille viimeiset metrit väylällä soutaen. Jotenkin purjeveneen soutaminen tuntuu kipparista vaan aina vähän nöyryyttävältä. Silti paljon enemmän nöyryyttävää oli vielä rantaan saavuttuani tulossa.

Peruutin Toyotani trailereineen luiskalle ja vedin purteni trailerille. Kun sitten lähdin nousemaan luiskaa ylös, ei tapahtunutkaan muuta kuin sutivia pyöriä ja käryävää kumia. Muutaman kerran laskin pakettia vähän alaspäin ja yritin uutta nousua. Sama toistui. Lopulta ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin hinausauto. Numerotiedustelu tarjosi lähintä hinuria Kajaanista. Oli sunnuntai ilta, kello noin 23.00. Lähtöhinta 400€+ jotain. En voinut tarttua tarjoukseen. Kävelin satamasta Paltamon keskustaan etsimään apua. Keskiyöllä Paltamo cityssä ei paljoa tapahdu. Vihdoin yhteen kadunkulmaan ilmestyi nuorisojoukko mopoineen. Kyselin tunteeko joku vaikka traktorin omistajaa, joka voisi lähteä hinaamaan. Ei kukaan tuntenut. Yksi pojista osoitti sitten erään huoneiston ikkunaan, jossa oli mainoskyltti. Se oli maansiirtofirman kyltti ja siinä oli kaksi puhelin numeroa.

Toinen numero vastasi muutaman piippauksen jälkeen ja uninen isäntä lupasi olla rannassa pakettiautoineen 20 minuutin kuluttua. Koko mopojengi saatteli minutkin rantaan, jääden uteliaana seuraamaan kuinka homma etenee. Isäntä oli myös pian paikalla ja lupasi vetää koko karavaanin ylös ETUVETO pakullaan peruuttaen. Homma toimi kuin se kuuluisa junan vessa. Keskiyössä kuului helpotuksen huokaus ehkä Kajaaniin saakka. Mieli keventyneenä kippari kyseli isännältä "mitä olen velkaa"? Isäntä ei ollut rahan puutteessa, vaan sanoi, että maksa noille nuorille, nehän sua auttoi!

Ehkä se oli sitten niin. Lupasin tarjota porukalle kahvit tai limpparit jos jossain olisi baari auki. Yksi pojista, jolla oli oma auto sekä tyttöystävä, lupasi ajaa edelläni tiellä E63 olevan yökahvilan pihaan. Siitä minä voisin sitten jatkaa kulkupeleineni kohti seuraavaa etappiani Suomussalmea ja Kiantajärveä. Pullakahvit nautittuamme kiittelin vielä nuorta paria ja he lähtivät Paltamon suuntaan ja minä "yöjunallani" Suomussalmelle. Paltamossa on ainakin ystävällisiä ihmisiä ja ystävällinen kylä toimii jopa keskiyöllä.

Seuraava päivitys tulee ehkä muutaman päivän kuluttua Kiantajärven retkeltä. Juhani Kokko 20.08.2015

Seuraava päiväkirjamerkintä

20. 08. 2015

Kotiterassilla helteessä 20.08.2015 Paltamon tapahtumia muistellen.

Lullaby on nätisti trailerilla, masto pystyssä, mutta jotakin vielä puuttuu. Olisiko mahdollista, että joku olisi yön aikana käynyt "lainaamassa" takilaan kuuluvia parimetristä kahvelipuomia ja noin metrin pidempää alapuomia. Minusta se ei vaikuttanut yhtään todennäköiseltä. Entä olisivatkohan ne voineet pudota kyydistä mäkisellä siirtymätaipaleella Sotkamosta Paltamoon. Jos niin olisikin käynyt niin voisiko ne löytää tien varrelta ja vielä ehjänä. Vielä yksi vaihtoehto on, että olen unohtanut ne Sotkamoon. Sehän tuntuisi todennäköiseltä minun kohdallani, eihän muistini ja keskittymiskykyni ole enää parhaassa terässään. Tuskin edes pesut Nuasjärvessä voisi niitä terästää. Jos nyt lähtisin puomeja noutamaan traileri perässäni ja tekisin hukkareissun, niin sehän vasta vit.. harmittaisi. Pakko siis soittaa Sotkamoon ja pyytää jotakuta tarkistamaan tilanne Naapurinvaaran venesatamassa. Nyt harmitti se, että en tullut kysyneeksi satamassa viimeisenä tapaamani pariskunnan sukunimeä. Numerotiedotus ei myöskään voinut epätarkan osoitteen perusteella antaa yksityishenkilön puhelinnumeroa. Mahdollinen lähistöllä oleva firma voisi kyllä tulla kysymykseen. Onneksi muistin rantaan johtavan tien nimen ja vielä sen varrella yhden firman toimialan. Sen perusteella sain firman johtajan puhelinnumeron ja siihen puheluni yhdistettiin. Johtaja vastasi puheluun...

Espanjassa. Ymmärrettävästi hän ei voinut käydä tarkistamassa olivatko puomini venerannassa, mutta hän sattui kuitenkin tietämään rantaa lähinnä olevan pariskunnan sukunimen. Sen tiedon pohjalta sain vihdoin heidät puhelimeen. He istuivat juuri autossaan lähdössä pitkälle matkalle, mutta kävivät kuitenkin ystävällisesti vielä vilkaisemassa näkyisikö rannassa veneen puomeja. Siellähän ne kuulemma luiskan vieressä noutajaansa odottelivat. Suuri kiitos vielä auttajilleni! Onneksi edestakainen matka Paltamo-Sotkamo on vain reilut 60 kilometria. Juhani Kokko 20.08.2015

Seuraava päiväkirjamerkintä

19. 08. 2015

Lullabyn sitloorassa päivitän iltapuhteeksi matkakertomustani väliltä Sotkamo- Paltamo.

Kesäaamun kevyt tuulenvire Nuasjärven venesatamassa sai aikaan senverran laineiden liplatusta purteni kylkeen, että heräsin miettimään alkavan päivän haasteita. Aamun eväät nautittuani soutelin veneen luiskaan ja asettelin maston omalle paikalleen trailerille. Traileri piti vielä kiinnittää koukkuun ja ajaa sitten luiskaan, jossa vene jo odotteli pyöriä alleen. Nuasjärven luiska oli sopivan loiva,eikä veneen vinssaus tuottanut ongelmia. Kiinnitin kuormaliinat ja ajoin paketin tasamaalle. Sataman välittömässä läheisyydessä oli siisti rintamamiestalo, jossa asuva ikäiseni pariskunta kävi vielä jututtamassa minua ja toivottamassa hyvää matkaa reissulleni. Mies kuului olleen paljonkin tekemisissä veneiden kanssa, en tullut kuitenkaan kysyneeksi heidän nimeään. Itse kävin vielä harjaamassa hampaani ja huuhtomassa ne kohutussa Nuasjärven vedessä. Siinä ei mitään odottamatonta kuitenkaan sattunut.

Sitten suuntasin ajoneuvoyhdistelmäni kohti seuraavaa järveä, joka oli Oulujärvi. Kajaanin ja Paltamon väliltä arvioin matkani edistymisen kannalta paremmaksi satamaksi Paltamon, jonne navi ilmoitti matkaksi vain runsaat 30 kilsaa.Tie oli hyväkuntoista asfalttia, tosin jyrkähköt mäet aiheuttivat pessimistiselle mielelleni hieman ylimääräistä levottomuutta. Matka sujui kuitenkin ilman ongelmia ja olin Paltamossa pian keskipäivän jälkeen. Tuolla etapilla Toyotani matkamittarissa ylittyi 300'000 kilometrin raja, eikä autossa ollut mitään valittamista. Ainoa pieni huolenaihe oli se, että Avensikseni on etuvetoinen, eikä kaikki veneluiskat ole olleet erityisen loivia. Trailer-Sailer pakettini kohdistaa vetokoukkuun useita kymmeniä kiloja painoa, ja lisäksi vetokuormaa yhteensä yli 900kiloa. Sehän voisi jyrkässä luiskassa aiheuttaa ison ongelman.

Paltamossa yöpaikakseni löysin pienen venesataman lähellä Suomen kauneinta golfkenttää Paltamo Golfia. Siinä satamassa vietin yöni veneessä trailerin päällä sikeästi nukkuen. Aamulla, onnekseni, paikalle osui eräs Paltamon kunnan palveluksessa oleva mieshenkilö, jolta ujostelematta pyysin apua maston nostossa. Sekin homma meni niin kuin piti. Hän kiiruhti siitä sitten töihinsä lipun nostoon ja minä aloin valmistella venettä vesille laskuun. Jotain oli kuitenkin pahasti pielessä... Jatketaan siitä myöhemmin. Juhani Kokko 19.08.2015

Seuraava päiväkirjamerkintä

18. 08. 2015

Kotisohvalla jatkan nyt päivitystä Sotkamon tapahtumista.

Herättyäni Lullabyn punkassani, trailerin päällä, pellon pientareella, ahmaisin pari voileipää ja puoli tölkillistä tuoremehua enimpään nälkääni. Siitä sitten ilman aamutoimia suunnistin hitsausfirmaan, jossa toivoin saavani pummattua kupin kahvia palan painikkeeksi. Se olikin jo tippumassa, kuin tilauksesta. Firman pomo ( = hitsari) oli kuitenkin vielä suorittamassa jotain aamuvuoron tehtävää kaikkien tuntemassa kaivosyhtiössä.

Pian kahvit hörpittyämme hän sitten ilmestyi paikalle ja keitimme vielä toisen pannullisen, jotta saimme kunnolla puhua politiikkaa hänenkin firmaansa työllistävästä Nuasjärven purkuputkesta. Sen keskustelun sisältöön en tässä yhteydessä puutu sen enempää. Sitten kuin ohimennen pomo hitsasi trailerini vinssipukin ja hintaa kysyttyäni hän tokaisi:"Eiköhän tuosta selviä kiitoksella! Sen paremmin ei p-a purjehtijan päivä olisi voinut alkaa.

Siitä sitten lähdin innokkaasti junaani hinaamaan ympäri Sotkamon kunnan (taisin sen jo välillä kaupungiksikin nimetä) kauniita maisemia. En tiedä kuntaa, jossa olisi enemmän purjehdittavia järviä kuin Sotkamossa. Faktaksi en sitä uskalla kuitenkaan väittää. Maisemaa sävyttää lisäksi ainakin tusinan verran korkeita vaaroja. Talviurheilun ystäville on jopa tunneli hiihtäjille ja lumilautailijoille. Joku väitti myös, että kesämökkejä on enemmän kuin missään muualla.

Järvibongarina minua tämän matkani puitteissa kiinnosti ennen muuta vesistöt. Sotkamon järvistä päädyin dippaamaan purteni Nuasjärveen. Veneen laskupaikkaa oli tosin aika vaikea löytää. Vaatimaton toiveeni olisikin ramppien luokittelu ainakin jyrkkyyden mukaan. Tärkeää tietoa olisi myös laituripaikat vierasveneille, parkkipaikat autoille ja trailerille, sekä mahdolliset nosturit isommille veneille.

Sitä Nuasjärven veneramppia aikani etsittyäni päädyin lopuksi tiedustelemaan ohjetta pelastuslaitokselta. Sattumalta heillä oli juuri työpäivä loppumassa, ja olivat lähtemässä kotiin virka-autoillaan. Ajosuunta oli sopivasti Naapurivaaraa kohti. Niin sitten Lullaby-junallani ajelin komeasti kahden paloauton ja yhden poliisiauton saattueessa muutaman kilometrin, kunnes he käsimerkein opastivat minut kääntymään venerantaan johtavalle tielle. Siinä tunsin itseni jotenkin etuoikeutetuksi ja kiitolliseksi. Nuasjärvi otti Lullabyn syliinsä ja Toyotani sekä Alutrailerini löysivät myös venesatamassa paikkansa. Purjehduskuntoon en enää jaksanut venettä rikata, vaan pienen soutulenkin jälkeen kiinnitin veneen laituriin ja vetäydyin punkkaani kuuntelemaan laineiden liplatusta. Ylevä fiilis. Juhani Kokko 18.08.2015

Seuraava päiväkirjamerkintä

15. 08. 2015

Lauantai ilta kotisatamassa Loviisassa 15.08.2015 klo 18.00

On varmaan syytä jatkaa päivityksiä. Luin juuri läpi tähän asti kirjoittamani päivitykset ja huomasin, että olen harrastanut myös aikamatkailua ja jopa molempiin suuntiin. Senhän ei kai pitäisi olla vielä mahdollista, mutta enhän minä sitäkään muistanut.

Kunhan olen viimeisenkin matkapäivän saanut luettavaan muotoon, niin suoritan sitten huolellisen oikoluvun ja korjailen ainakin asiavirheet. Olen tähän mennessä saanut luettavakseni myös muutamia paikallislehtien artikkeleita matkani varrelta. Luultavasti ensiviikon aikana tulee vielä muutamia. Kun sitten olen lukenut nekin, niin kirjoitan koko reissun puhtaaksi kronologisessa järjestyksessä. Nyt yritän ilman aikahyppyjä ja pätkivää muistiani uhmaten kertoa ainakin tapahtumat Sotkamosta ja mahdollisesti vielä Oulujärveltä (Paltamosta).

Sotkamo on kauniin vaaramaiseman ja lukuisten järvien ympäröimä viehättävä kaupunki. Suurehkoja järviä on puolisen tusinaa ja kaupanpäälle muutama pienempi järvi sekä lammet ja joet. Matkailijoita houkuttelee lisäksi Katinkulta golfratoineen ja kylpylöineen. Vaaramaisemassa on myös suosittu tanssipaviljonki. Saavuin Sotkamoon iltapäivällä ja kyselemällä löysin pajan, jossa trailerin vinssipukki oli luvattu korjata.

Firma oli jo kiinni, mutta hitsaajan tavoitin puhelimella. Hän tuli paikalle ja totesi, että ei hitsaukseen koko traileria tarvita. Irroitimme vinssipukin ja hän lupasi korjata sen seuraavan aamupäivän aikana, kunhan olisi ensin hoitanut aamun sovitut muut työtehtävät. Minä saatoin siis lähteä trailereineni etsimään sopivaa parkkipaikkaa yöpymiseen.

Aikani kylällä kierreltyäni löysin lopulta syrjäisen pellon pientareen, johon trailerini peruutin ja kömmin veneeseen. Uni tuli ilman suurempia ponnisteluja. Nyt Loviisan satamassa tätä kirjoittaessani tunnen taas saman nukkumatin kutsun, joten good night sleep tight. Sotkamon jatko ja myös Paltamo saavat odottaa... Juhani Kokko 15.08.2015

Seuraava päiväkirjamerkintä

08. 08. 2015

Koskenkylä lauantaina 08.08 2015

Konneveden Kansallispuisto,Suonenjoki,Rautalampi. Tuolta matkakohteelta mieleen jäi poikkeuksellisen hyvä tuntemus ja maku. Edes mansikkakarnevaalin väliin jättäminen ei jäänyt mieltä kaivelemaan. Ymmärsin nyt, että trailersailer matkailun edistäminen ei välttämättä kaipaa tuekseen mitään muuta tapahtumaa. Oma projektini sai riittävästi huomiota jo paikallisen lehden pitkästä haastattelusta. Myös Sulkavan höyrylaiva tapahtuma sai minut jättämään Saimaan purjehduksen tällä reissulla väliin. Olen suunnitellut tekeväni sen paikkaamalla myöhemmin tänä kesänä Lappeenrannassa. Nyt kuitenkin suuntana on Kuopio, onhan sielläkin Saimaan vesistöön kuuluva Kallavesi.

Kuopiossa minulla oli omaa asiaa VA-Varuste nimiseen yritykseen, johon ajaminen kaupungin lävitse traileria hinaten ei ollut ihan helpoimmasta päästä. Ennen sitä poikkesin kuitenkin paikalliseen Prismaan ostoksille ja autoa tankkaamaan. Prisman parkkipaikalla viereeni ajoi matkailuauto, josta kuski ryntäsi koputtamaan ikkunani ja kyselemään sattuisiko veneeni olemaan myytävänä. Tarjousta pyytämättä annoin kieltävän vastauksen, mutta kävimme mukavan keskustelun aiheesta. Lopuksi kaveri antoi vielä numeronsa siltä varalta, että sattuisin myöhemmin muuttamaan mieleni. VA-Varuste käyntini ei myöskään tällä kertaa johtanut uusiin hankintoihin, lähinnä aikataulun/sesongin vuoksi.

Kuopion suhteen minulla oli vielä pari muuta käyntipaikkaa mielessäni, Rauhalahti, jossa olen muutaman kerran yöpynyt ja savusaunonut "edellisessä" elämässäni, sekä asuntomessualue, jonka nyt tyydyin ohittamaan vain auton ikkunasta katsellen. Saimaan (Kallaveden) purjehduksen olin mielessäni jo siirtänyt itselleni elokuussa suoritettavaksi. Enhän ole siitä tilivelvollinen muille kuin itselleni. Tilanne olisi hiukan toinen jos olisin löytänyt reissulleni sponsorin.

Kuopiosta matkani jatkui tietä 75 ajellen Nurmekseen. Nurmes Pielisjärven pohjoisella nurkalla on jo raportoitu aikaisemmin, joten seuraava raporttini tulee Nurmeksesta tietä 75 koilliseen muutama tunnin ajomatkan päässä sijaitsevasta Kuhmosta. Ai niin, johan sieltäkin taisin kirjoittaa. Juhani Kokko 08.08.2015

Seuraava päiväkirjamerkintä

06. 08. 2015

Jatkoa edelliseen Sulkavalta

Sulkavalla sain siis yöpyä Lomakartanon pihassa ja sen lisäksi sain käydä aamulla suihkussa kartanon pesutiloissa. Suuret kiitokset heille vielä tätäkin kautta. Olin melko aikaisin lähdössä jatkamaan matkaani, mutta aamutuimaan kävin vielä väärän tienhaaran luona etsimässä hävinnyttä tr. nokkapyörää. Mitään ei sieltä löytynyt. Tilanne satamassa oli myös ennallaan, joten päätin lykätä Saimaan soutelut toiseen kertaan ja ottaa nyt suunnan Konneveden Kansallispuistoon ja yöpyä sitä ennen ystäväperheen Heiskasten luona Rautalammin kirkonkylässä. Tapaaminen oli ennalta sovittu, mutta ajankohta oli alustavasti sovittu Suonenjoen mansikkakarnevaalien ajankohtaan. Nyt olin kuitenkin senverran edellä aikatauluani, että päätimme Tapsa Heiskasen kanssa hoitaa Konneveden purjehduksen ennen sitä.

Tapsa antoi peräkärrystään korvaavan nokkapyörän traileriini ja tarjoutui vieläpä hoitamaan traileroinnit sovittuun Konneveden veneluiskaan ja takaisin. Se olikin hyvä juttu, sillä kyseinen ramppi ei ollut niitä loivimpia ja Tapsalla sattui olemaan tehokas nelivetoinen citymaasturi. Rampin vieressä oli myös grilli, josta tavoitin pari ystävällistä motoristia avustamaan maston pystyttämisessä. Se olikin tarpeen, sillä vene oli vielä trailerin päällä. Tällä kertaa kaikki sujui ilman suurempia ongelmia ja pian pääsimme Tapsan kanssa ihailemaan Konneveden Kansallispuiston upeita maisemia.

Tuuli oli alkuun kohtalaista ja alkumatkalla kapeassa salmessa sivu-vast., eli jouduimme aluksi luovimaan paapuurin puoleisen karikon ja styyrpuurin puolen rantakivikon välissä. Isomman ulapan lähestyessä tilanne hieman helpottui ja hetken saimme viilettää kohtalaisessa sivutuulessa. Kovin pitkälle emme kuitenkaan jatkaneet, sillä ilta lähestyi ja ehdin jo saada kuvaa vesistön upeista maisemista. Venettä ylös nostaessa ilmeni uusi odottamaton huoli; kääntököli ei meinannut nousta yläasentoon. Nostonarua äärimmilleen kiristäen se lopulta asettui oikeaan vaaka-asentoonsa. Tuo ongelma ratkesi myöhemmin Nurmeksessa.

Heiskasten pihassa vietin kaksi yötä veneessä nukkuen, kuitenkin omasta halustani. Se kuuluu mielestäni matkani konseptiin. Olen Pikelle ja Tapsalle isosti kiitollinen huolenpidosta ja avusta jota he kulkurille osoittivat. Mansikkajuhlia en jäänyt odottelemaan, sillä olin jo saanut käsityksen seudun ainutlaatuisesta viehätysvoimasta. Matka jatkui maanteitse kohti Kuopiota. Tarinaa lisää myöhemmin. Juhani Kokko 06.08.2015

Seuraava päiväkirjamerkintä

05. 08. 2015

Tänään, 05. 08. 2015, keskiviikkona, kirjoitan Loviisan satamassa Lullabyn avotilassa ja toistaiseksi kesän kauneimpana päivänä muistin varaisesti tapahtumia Lahdesta eteenpäin.

Suunnitelmassani seuraavat kohteet ovat Sulkava (soudut) tai Suonenjoki (mansikka). Kalenterin mukaan molemmat tapahtumat ovat samaan aikaan, mutta koska olen aikataulustani edellä, niin päätin käydä paikoissa siinä järjestyksessä kuin kartta opastaa. Ensin siis sulkavalle.

Venettä trailerille pakatessani oli kuitenkin tullut jo nälkä, ja sopivasti tyttäreni Sara ilmestyi paikalle samoissa ajatuksissa. Sara ehdotti mukavaa lounaspaikkaa vanhan Heinolantien varrella. Sinne kurvailimmekin heidän (Sara & Mikael) urheiluautolla. Minä sain ajaa, ja se olikin varsin mukavaa vaihtelua vanhan Toyota dieselin, Lullabyn ja trailerin yhdistelmän vetämiselle. Myös ruokapaikka oli mukava yllätys; siellä soitti paikallinen rokkibändi 60-luvun rautalankaa, ja paikalla oli iso joukko saman aikakauden autokaunottaria.

Sielu ja vatsa hyvin ravittuna ajelimme sitten takaisin Niemen satamaan. Sara lähti renkaat vingahtaen omille teilleen ja eläkeläispappa dieselillään trailersaileria kiskoen kohti uusia haasteita. En valinnut ikävystyttäviä valtateitä navigaattorin jankutuksesta välittämättä. Halusin ajella rauhassa läpi kauniin maalaismaiseman, jossa tiet olivat kuitenkin hyvässä kunnossa ja liikenne vähäistä. Navigaattorin suljin ja sen sijaan kuuntelin valitsemaani rauhoittavaa musiikkia.

Vasta Ristiinassa autoa tankatessa ja vähän itseänikin virkistettyäni aloin miettiä, että kuinkahan kaukana se Sulkava oikein on. Navigaattorin avattuani havaitsin, että jos vähän kiristän vauhtiani niin saatan olla Sulkavalla ennen keskiyötä. Niin sitten teinkin. Haittapuolena kulutusmittari alkoi heilua 10L/100km molemmin puolin ja pitkissä ylämäissä jopa hetkittäin yli 20L/100 km. Saavuin kuitenkin Sulkavalle keskiyön aikaan ja tankissa oli vielä poltettavaa huomisellekin päivälle. Nyt piti vain etsiä yöpymispaikka itselle ja kalustolleni.

Kylänraittia ajellessani havaitsin, että satama oli tupaten täynnä höyrylaivoja. Veneen laskupaikkaa ei ollut, tai sitten se oli laivojen motittamana. Ranta oli täynnä halkopinoja, pakettiautoja ym kalustoa. Laivurit touhusivat höyrykattiloiden kimpussa. Lopulta löysin kylänraitilta vähän leveämmän kohdan, johon parkkeerasin "junani" tilapäisesti ja lähdin kävellen rannan tuntumassa olevaa baaria kohti. Siellä näyttikin olevan vielä täysi meno päällä.

Baarin pitäjälle kerroin matkaprojektistani ja kyselin olisiko kylällä paikkaa veneessä trailerin päällä nukkuvalle matkailijalle. Yllättäen hänellä olikin vastaus valmiina: "Aja tuon sillan yli ja käänny ensimmäisestä risteyksestä vasemmalle. Ajettuasi n. kilometrin käännyt taas vasemmalle yksityiselle tielle. Se päättyy lomakartanon pihaan ja siinä on sinulle ja kalustollesi riittävästi tilaa. Kartanon isäntänä annan sinulle luvan siinä yöpymiseen."

Huojentunein mielin lähdin ajelemaan kohti yöpaikkaani ja laitoin vielä navigaattoriin sen kilometrin varoittamaan risteyksestä. Kilometrin ajettuani navi antoikin hälytyksen vasemmalle, mutta tietä siinä ei kuitenkaan ollut. Ohjehan olikin n.kilometri, joten ajoin vielä muutaman sata metriä samalla vasemmalle tähystäen. Sitten yöttömän yön hämäryydessä näinkin kapean tien vasemmalla puolellani. Tie nousi loivaa rinnettä ylöspäin ja sitten siinä oli myös vanha maalaistalo tien varressa. Pysäytin auton ja tarkastelin taloa jalkautuneena. Se ei vaikuttanut lainkaan lomakartanolta ja sen piha oli pitkän heinän peitossa. Olin selvästi väärällä tiellä. Heinikkoa potkiskellessani totesin, että eihän siitä ollut taloon edes liittymää. Eteenpäinkään ei ollut mielekästä jatkaa, sillä tie ei selvästikään ollut tarkoitettu muulle kuin traktoreille tai työkoneille. Oli siis pakko kääntyä ympäri.

Tietä reunustavat ojat olivat onneksi niin matalat, että en uskonut niistä olevan autolleni suurempaa ongelmaa. Alumiininen trailerinikin oli vain 250kg painoinen ja vene sen päällä 650kg. Peruuttaminen päätielle n. 200m ei myöskään houkutellut, sillä ojia oli heinikon seasta vaikea peileistä hahmottaa. Ryhdyin siis vekslaamaan "junaani" ympäri perstuntumalla varovasti ojia molemmin puolin ylitellen. Välillä oli aina pakko jalkautua potkimaan heinikkoa nurin, jotta ojien syvyys ei pääsisi yllättämään. Kun sitten puolisen tuntia vekslailtuani olin saanut "junan" oikeaan suuntaan, ajoin yhdistelmän takaisin päätielle, palatakseni takaisin lomakartanoon päin.

Päätielle kääntyessäni kuului kuitenkin kova kolaus, jonka syytä pysähdyin hetkeksi tutkimaan. Toyotan diesel kävi moitteettomasti, eikä pientareillakaan näkynyt mitään ylimääräistä. Jatkoin siis matkaani ja löysin pian oikean tien lomakartanon pihaan. Vasta seuraavana aamuna herättyäni huomasin menettäneeni trailerista nokkapyörän. Jatkuu myöhemmin. Juhani Kokko 05.08.2015

Seuraava päiväkirjamerkintä

31. 7. 2015

Lahti on minulle tuttu ja merkittävä kaupunki. Asuin siellä n.20 vuotta, 80-luvun alusta 2000 luvun alkuvuosiin. Seudun merkittävimmät vesistöt ovat ainakin minulle Vesijärvi, Vääksyn kanava ja Päijänne. Lahdessa aloin sivutoimisesti valmistamaan myös suunnittelemaani soutu-purjevenettä, sekä pientä tl-venettä. Niiden teollisen tuotannon aloittaminen olisi kuitenkin silloin voimaantulleiden direktiivien vuoksi tullut niin kalliiksi, että se ajatus oli muutaman proton jälkeen pakko haudata. Yksi soutupurkkari minulla oli vielä käytössäni Koskenkylään muutettuani. Jokainen purjehtija kuitenkin tietää, että kapealla jokiväylällä purjehtiminen menee pian souteluksi tai moottorilla ajoksi. Niiden kokemuksien pohjalta olin heti eläkkeelle jäätyäni 2010 kypsä ilmoittautumaan Kuggomin "Rakenna oma ruuhesi" kurssille. Viikkojen jahkailun jälkeen sain lopulta luvan rakentaa ruuhen sijaan oman ajatukseni mukaisen "trailersailer" tyyppisen purje-soutu- moottoriveneen. Lullaby veneeni laskettiin vesille Loviisassa syksyllä 2013 ja vedettiin trailerille vasta rantojen jäädyttyä lokakuun lopulla.

Anteeksi nämä tarpeelliset? historiikit, mutta yritän pysyä matkakertomuksen juonessa seuraavissa päivityksissä, jotka yritän kirjoittaa elokuun kuluessa. Juhani Kokko 31.07.2015

Seuraava päiväkirjamerkintä

30. 7. 2015

Päivitetäänpä tähän väliin Hangon ja Nurmeksen väliltä raportoimatta jääneet Lahti-Sulkava-Suonenjoki-Kuopio osuudet.

Hangossa sain siis turhauttavan etsimisen jälkeen lopulta yhteyden yritykseen jossa revennyt mastonjalka hitsattiin varsin ystävälliseen hintaan. Odotellessani sain kuunnella oppaanani toimineelta hankolaiselta maailmanmatkaajalta ja purjehtijalta varsin värikkään elämäntarinan ja äärimmilleen viedyn veneen varustelutarinan. Hänen veneensä pelkät turvavarusteet olivat maksaneet luultavasti enemmän kuin minun vene, traileri ja auto yhteensä.

Nyt siis kalustoni suunta kohti Lahtea, gastini Peter S. oli jo hypännyt Turun junaan. Toivottavasti Hangon seikkailu ei jäänyt Peterin mieltä kaivelemaan. Luultavasti hänelläkin on ollut ihan riittävästi vastuksia niin purjehduksissa kuin muutenkin elämässä. Itse Lahtea kohti ajellessani yritin psyykata omaa kolhiintunutta egoani, enkä edes enää kuvitellut jääväni seuraamaan alkavaa regattaa.

Lahdessa pääsinkin esikoiseni Petrin kotiin yöksi. Siellä sain myös vatsani täyteen hyvää kotiruokaa sekä uutta latausta korvien väliin. Aamulla Petri lähti töihinsä lataamaan Reetulle uutta Yön Sudet kappaletta ja minä lähdin valitsemaan sopivaa purjehduspaikkaa Vesijärven rannoilta. Tämä perjantai oli siis heinäkuun 3. päivä. Juhani Kokko 30.07.2015

Seuraava päiväkirjamerkintä

8. 7. 2015

Kolea heinäkuun aamu Bombantalon parkkipaikalla. Kävin tuossa nauttimassa juuri runsaan aamiaisen B:n notkuvasta noutopöydästä ja sain samalla suorittaa pikaiset aamupesut / pisut. Hangon jälkeen olen ollut henkisesti vähän huonossa hapessa ja se johtunee heti ensimmäisellä purjehdus osuudella sattuneesta haaverista. Huoli siitä että kaikki toimisi kunnolla on tähän aamuun saakka ollut kuormittamassa "runsasta" aivokapasiteettiani.

Herättyäni tänään, isäni 95v syntymäpäivänä, tunsin pian suuren ahaa elämyksen; kölilaatikko on saatava tyhjennettyä Silversandin hiekasta. Ajattelin ensin ajaa "junani" painepesurin hoitoon, mutta kaivoin sitten kuitenkin sahan työkalulaatikostani ja pitkällä sahanterällä sain lopulta rassattua kourallisen 1-5 mm hiekanjyväsiä Nurmeksen venesataman täytteeksi. Sen juhlistamiseksi ja samalla vanhan rintamamiehen kunniaksi päätin tulla tänne Bombaan kunnon aamiaiselle.

Nyt lähden takaisin venesataman ja suoritan pienen venematkan joko soudellen tai purjehtien jos saan pari apuria maston nostoon. Muuten tuo tekstinkäsittely apuri i-patissani suositteli soutelun sijaan suutelua. En viitsinyt. Ei ollut oikein sopivaa uhriakaan. Vain keski-ikäinen nainen tuossa näytti kävelyttävän koiraansa. Kumpikaan ei vaikuttanut kovin houkuttelevalta suutelun kohteelta. Ajoin siis takaisin pienvene satamaan eikä ainuttakaan apumieheksi sopivaa näköpiirissä. Tuli mieleen viimekesän Pielisen reissu helteineen sateineen ja syöksyvirtauksineen. Pielisen metkut tuntien päätin nyt tyytyä vain "dippaamaan" veneeni järvessä ja jatkaa sitten trailerjunallani Kuhmoon.

Seudun paras matkaopas sattui näkemään hortoiluni kylän keskustassa ja kysäisi että mihinkäs mies traileriaan kiskoo. Hän sitten neuvoi mulle tien Ontojärven loivimpaan veneramppiin ja minä kaahaamaan kohti mukavaa parkki-aluetta. Ramppi vaikuttikin sopivalta ja parkkialue oli myös ok. Hetkisen katselin seutua jalkautuneena, mutta pian huomasin ison kysymysmerkin: kyseinen Ontojärven sopukka oli kahden matalan sillan välissä. Vapaata taivasta vasemmalle reilu 100m ja oikealle n. 50m. Vasemman puolen silta kuuluu Kuhmon ja Sotkamon väliseen tiehen ja sillan vapaa kork. n.5m, oikean puoleinen vanha kivisilta sitäkin matalampi. Kipparin turhautunut päätös oli suorittaa dippauksen ja purjehduksen välimuoto: soutelu.

Paikalle oli ilmestynyt myös eräs ohikulkija (tie numero 76) sekä isäntä kivisillan takana olevasta maatalosta. Heidän katsellessaan suoritin häpeillen n. 5 min. Soutumatkan (n. 1/3 lasten triathlonista). Sen jälkeen vene taas trailerille ja loivaa ramppia ylös parkkiin. Tämäkään etappi ei silti helppoudestaan huolimatta sujunut ilman ongelmaa; Trailerin vinssipukki repesi hitsauksestaan juuri kun oli saatu vene ylös .Yhdessä satunnaisten auttajieni kanssa sidoimme veneen trailerille ilman vinssipukkia, jonka heitin Toyotani takakonttiin.

Tapauksesta harmistuneena päätin jättää Kuhmon puhtaat vedet taakseni ja jatkaa matkaa kohti Sotkamon puhtaita ?! järviä. Ajoin Sotkamoon ja etsin heti avukseni alueen "ainoan" alumiinin hitsaajan. Firmat olivat jo kiinni,mutta tuo pelastava "enkeli" lupasi, että huomenna heti klo 9.00 jälkeen saan noutaa korjatun vinssipukin ja kuljettaa LULLABYn valitsemaani vesistöön. Jatketaan huomenna. Juhani Kokko 8.7.2015

Seuraava päiväkirjamerkintä

1. 7. 2015

Mereltä merelle trailerpurjehdus alkoi 1.7.2015 ei niin kovin lupaavasti Hangonkylän venesatamassa. Ilma oli aurinkoinen ja suojaisessa satamassa ei tuulikaan pahemmin häirinnyt. Päätimme gastini Petri Sirenin kanssa kuitenkin unohtaa alkuperäisen suunnitelman kiertää Russarön saari, koska luvassa navakkaa tuulta. Läheisen Silversandin uimarannan edustalla oleva pikku saari (nimi ?) vaikutti kuitenkin sopivalta kierrettävältä.

Venesatamasta lähdimme soutaen ja noin 5 minuutin kuluttua olimme väylällä. Siinä huomasimmekin että tuuli oli varsin reipasta. Tyydyimme varovaisesti nostamaan mastoon pelkän kahvelipurjeen. Silläkin vene ampaisi heti noin +5 solmun runkonopeuteen. Matka eteni rivakasti ja muutamassa minuutissa olimmekin pikku saaren eteläpuolella. Saaren länsipuolelta kiertäessämme näimme että leijapurje surffaajat olivat vallanneet beachin edustan vauhdikkailla välineillään.

Saavuttuamme saaren pohjoispuolelle saimme hetkisen suojaa etelästä puhaltavalta yhä voimistuvalta tuulelta. Risteilimme siinä jonkin aikaa uskaltautuen kuitenkin välillä tuulen riepoteltavaksi. Silloin veneen sitloorassa tuntui kuin olisi istunut villioriin selässä ilman satulaa. Veneen kaatumista en pelännyt, mutta takilan kestävyys alkoi jo huolestuttaa. Saamiemme tietojen mukaan tuulen nopeus puuskissa ylitti reilusti 10 m/s.

Päätimme Petrin kanssa laskea veneen Silversandin hietikolle odottelemaan tuulen tyyntymistä vaikka seuraavaan aamuun saakka. Tyyrpuurin vantti kuitenkin ratkaisi asian puolestamme. Vantin yläpään kiinnityshelat oli ruuveilla kiinnitetty onton kuusipuisen maston kylkeen ja varmuuden vuoksi helat oli vielä puristettu letkuklemmarilla maston ympäri. Tyyrpuurin puoleinen hela kuitenkin luisti klemmarin alta taivuttaen 3x20mm kiinnitysruuvit 90 asteen kulmaan. Vantin irrotessa masto lähti kaatumaan vasemmalle ja repi samalla haponkestävästä teräksestä valmistetun mastonjalan riekaleiksi. Miehistö ehti vain irroittaa peräsimen ja vetää kääntökölin sisään ennen paatin ajautumista Silversandin hietikolle.

Lullabyn Jäämeriprojekti jatkunee parin vuorokauden viiveellä takilan korjaustöiden vuoksi. Kippari jäänee seuraamaan Hangon regattaa. Juhani Kokko 1.7.2015

Seuraava päiväkirjamerkintä